Anteeks taas siitä, etten oo pahemmin kirjotellu.. Ajatukset ei oo viime aikoina ollu oikein kasassa. Mulla oli subusta parin kuukauden tauko, mutta ratkesin. Lopetin taas. Ratkesin jne... Nyt ollu taas muutaman päivän ilman, pirin voimalla aikalailla menny ja ihan hyvä olo on tähän asti ollu.
Tää koko huumepaska on viime aikoina menny niin, että lopetan aina hetkeks, että tolet laskee. Sit alotan taas ja ku ei enää tuu bupresta oloja, ni ei kiinnosta enää vetää ja lopetan. Ei tää ennen oo näin menny, mun on paljon helpompi lopettaa ku aikasemmin. Siinä on vaan se, etten kestä tätä saatanan vuoristorataakaan yhtään sen paremmin. Joko käytän tai en käytä ja PISTE.
Kun olin pitkään selvänä, huomasin itessäni muutaman pelottavan asian. En oo koskaan tajunnu, että subu muuttaa mua ihmisenä niin paljon. Kaikki teot mitä oon tehny ja sanat mitä oon sanonu käyttöaikanani, tuntuu selvänä helvetin vääriltä. Selvänä mietin sitä, miten oon muita loukannu ja kaipaan tiettyjä ihmisiä ihan kauheesti. Sitte taas ku vedän ni kaikki on niin kivaa ja ihanaa, että siinä ei sitte kyllä paljo ikävöidä eikä kaduta omia tekemisiä, vaan vetäydytään siihen omaan maailmaan, jossa kaikki on täydellistä.
En tällä hetkellä tiedä missä mä olen. Tasapainoilen kahden ihan erilaisen maailman välillä ja musta tuntuu, etten sovi kumpaankaan. En enää tiiä kuka oon. Se ihminen joka oon ollu monta vuotta buprenkäyttäjänä vai se, joka oon ollu nyt pari kuukautta ilman huumeita?? Ittensä hukkaaminen on mulle ihan uus juttu.
Muistan ku Elokuussa olin ollu kuukauden ilman. Heräsin seittemältä aamulla ja lähdin lenkkeilemään läheiselle rantatielle. Aurinko paisto, oli lämmintä eikä yhtään ihmistä missään. Juoksin niin kovaa, ku jaloista ikinä lähti ja mun mielessä oli vaan yks ajatus: Mä oon VAPAA kaikesta paskasta ja hallitsen omaa elämääni. Antaisin mitä vaan, jos voisin tällasena heikkona hetkenä (kirjotan tätä jostain syystä hillittömästi itkien) tuntee uudestaan jotain tollasta.
Joka tapauksessa, toi tunne oli jotain niin mahtavaa, että se tsemppaa mua jatkamaan tätä loputtomalta tuntuvaa tappelua..
juu kyl tääl ainaki yks lukija viel on :)
VastaaPoistatsemppii!
Hyvä :) Ja kiitos paljon!
PoistaAattelinki ett tuut viä kirjottaan.. :)
VastaaPoistaItsensä hukkaaminen ja kuulumattomuuden tunne on varmasti turhauttavaa ja raskasta. Voin vaan kuvitella miten hankalaa on löytää itsensä sen jälkeen kun jokin ulkopuolinen aine on määrittäny sut niin kauan. Itseensä pitää tutustua kai vähän niinku uudestaan.
Jostain syystä huumeet tuntuu antavan paljon sisältöä elämään.. Jotain mikä ei oikeesti oo yhtään mitään, mutta kuitenkin jotain mitä ilman tulee tyhjä olo.
En tiedä. Toivon, että löydät sellaisen kiinnekohdan elämästä joka auttaa pysyyn päihteettömänä, koska ilman päihteitä se sentään olet aito sinä.
Koitahan pärjäillä ja kirjoittele taas. :)
No mihis mä täältä häviäisin? ;) On kyllä tosi tuhauttavaa ja välillä vaan tekee mieli luovuttaa. Vaikeeta tietää kuka on ja mitä oikeesti haluaa. Oma identiteetti pitää oikeestaa luoda kokonaan uusiks.
PoistaKyllähän ne antaaki sisältöä - ainakin hetkeks. Sen jälkeen ne alkaa hallitsemaan sun koko elämää ja loppujen lopuks tuo tyhjän olon. Mulla lähteny taas käsistä koko touhu, mut kohta taas uutta lopetusyritystä kehiin.
Pärjäilen ja kohta alan taas kirjottelemaan, ku se lopetus alkaa olla käsillä :)
Älä lannistu, jatka yrittämistä! olet vahva että saat pidettyä edes kunnon taukoja. itselle ajatus yhdestä päivästä ilman subua on jo lähes mahdottomuus..
VastaaPoistaEn lannistu! Niin kauan ku elän ni jaksan yrittää, vaikka välillä tulee niitä hetkiä jolloin tekis vaan mieli luovuttaa koko elämän suhteen.
PoistaTsemppiä. <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaHaluun kertoo että oon samanlainen ku sinä, kaikki me ollaan samanlaisia, ketkä tietää näistä asioista omien kokemuksien kautta. Hukkaat ittes, koska huumeet on muokannu sun tietoisuuden tason erilaiseksi, mitä se oli kun olit selväpää. Meinaan niinku ennen kaikkea. Näistä vitun paskoista jutuista, jotka hallitsee kaikkien käyttäjien kehoa ja mieltä, on vitun vaikeeta päästä pois koska joskus se on tuonut lohdun. Jos joku kysyy mitä mieltä oon huumeista, mä vastaan että ne on kokeilemisen arvosia. Mut ei vittu sen enempää. Silti tein sitä, mut kun tapasin yhen ihmisen, jonka kanssa vedeltiin sitten aamuun asti ja se sano mulle muun muassa että oot niin kaunis ja nuori ettet kuulu tähän maailmaan. Sillo mä pysähdyin ja aloin miettimää omaa elämääni muille kerrottuna. Se kuulostaa juuri siltä mitä itse kuvoksun ja mitä en koe itse edes olevani? Sillon mä tajusin että en halua olla sellanen ja haluan ton saman fiiliksen takas joka päiväiseen elämääni, et lähden aamulla lenkille ja oon niin vapaa kaikesta. Kolme viikkoa kaiken lopettamisen jälkeen se vaan alko. Mielijohteesta lähdin aamulenkille pakkaseen ja vittu mikä olo siit tuli. Oon nyt taas oman elämäni kuningatar, rakastan itteeni ja selviä ajatuksiani ja mikä parasta - tunnen itteni paremmin ku koskaan ennen. Meist ei kukaan oo tarkotettu tohon maailmaa, se on vaan ja ainoastaan itseltä pois jos sinne menee ja pysyy. Siinä oikeesti sattuu vaan itseään. Tarkotan tällä, että kaikki pahat asiat mitä tunnet itestäs ja mitä turrutat huumeilla, ei todellakaan siitä parannu sillä. Oikeesti mitä pitää tehdä on kohdata ne asiat, antaa itelle anteeks ja kääntää se kolikko ympäri ja nähdä se parempi puoli. Miten asiat voisi olla. Ja ku sä tiedät sen määränpään mihin haluat, sun tiellä ei oikeesti seiso enää mitkää muut ku ne huumeet ja sinä itse, niillä pahoilla ajatuksilla itestäs. Ne, jotka todellakin blurraa sen ajatusmaailman ja on realistisesti se asia, joka sua painaa alas ja saa miettimään ettei sust oo siihen. Meist on mihin vaan. Pitää vaa osata antaa anteeks itselle niinku annat muille. Halusin kirjottaa tän sulle, koska huomasin jo täältä ruudun takaa sun potentiaalin elämää kohtaa ja toivonkin että saat tästä voimaa ja uskoa, koska me oikeesti ollaan samanlaisia. Tappelu ei oo loputon kun sä vaan päätät niin. :) En ees toivota onnea koska se olisi typerää, tiedät kyllä sisimmissäs että susta on siihen, sulla ei olis noita off-vaiheita ilman sitä :) Nyt sun tarvitsee vaan todistaa se itelle, ei muille. Ja lupaan, että tuut olemaan niin ylpee itestäs et pystyit siihen.
VastaaPoistaLopettamiseen liittyy kyllä paljon tunteita!
VastaaPoistaItsekkin bupren lopettaneena tiedän mitä tarkoitat. Mua masentaa kaikki kun on putsina. Kaikki käsittelemättömät paskat nousee pintaan kun pää on selvä. Toivon että tää helpottaa pian ja saan olla taas itseni.
Mites siellä on mennyt?
VastaaPoista