Täällä taas! Aika heikosti menee, ajatukset on sekasin ja reflat päällä. Oon nimittäin TAAS lopettanu (ainaki vähäks aikaa, niinhän se aina menee) Oon jo niin turtunu tähän mun elämään, että subureflatkaan ei tunnu niin pahalta. No mitä mulle sit on tapahtunu tässä muutaman kuukauden aikana?
Mun luottamus on petetty pahemmin ku koskaan aikasemmin ja sen teki tällä kertaa mulle kaikista rakkaimmat ihmiset. En pysty enää luottamaan keneenkään ja musta on tullu ihan vainoharhanen. Ei oo kivaa epäillä kyseisten ihmisten jokaista lausetta. Tän episodin jälkeen mulla oli mitta niin täynnä, että harkitsin jo vakavasti Siperiaan muuttamista. Pikkuhiljaa tää paha olo on helpottanu, mut se jätti muhun omat jälkensä.
Lisäks tunnen niin hirveetä syyllisyyttä, että sattuu. Pari vuotta sitte meneten yhen ihmisen. Viime aikoina tää ihminen on pyöriny mun mielessä enemmän ku tarpeeks. Meidän välit katkes aika riitaisissa merkeissä ja ei olla juteltu sen jälkeen. Sen narkkaaminen lähti käsistä aikalailla samoihin aikoihin ku meillä meni välit poikki. Sen takia koen olevani vastuussa sen huumeidenkäytöstä ja mulla on siitä syyllinen olo. Mun tekis mieli ottaa siihen yhteyttä ja pyytää anteeks kaikkea, mitä tää ihminen joutu mun takia kestämään. Siinä on vaa sellanen juttu, että en uskalla. En haluu ottaa sitä riskiä, että tää henkilö haistattaa mulle vitut ja käskee painumaan helvettiin. Mä en kertakaikkiaan kestäis sitä nyt, ku oon muutenki henkisesti rikki.
Ja tosiaan, tänään seittemäs päivä ilman, voiton puolella ollaan. Nyt ku vaa pystyis pysyy irti siitä subusta. Mitään hyviä ideoita, mitä pitäis tehdä sillon, ku iskee ihan mieletön vetohalu?
älä masennu takapakista, jokainen päivä jolloin yrität ja onnistut olemaan ilman on askel parempaan. jos sorrut niin huomenna on päivä uus. en ole ikinä kärvistellyt noin pahoista myrkyistä eroon mutta se tulee varmasti olemaan sen arvoista kun pääset tosta eroon. selkärankaa vaan, vaikka se saattaakin tuntua vammaselta sillä hetkellä kun eniten tekee mieli.
VastaaPoistaYritän olla masentumatta, takapakkia tulee kuitenki väistämättä välillä. Tuntuu kietämättä todella vaikeelta ja kaduttaa aivan helvetisti, että ees kokeilin subua.. Onneks on taistelutahtoa vielä jäljellä :) Kiitos tosi paljon tsempistä! :)
PoistaMä en pystynyt koskaan olemaan yksin kun lopettaessa oli vetohaluja. Jos suinkin vaan pystyt kärsimään reflat jonkun päihteettömän luotettavan ihmisen luona niin on helpompi. Oon itse ollut nyt vajaa vuoden kuivilla ja ihan vilpittömästi voin sanoa että olen niin kiitollinen jokaisesta päivästä jona saan olla juuri minä eikä se mitä huumeet musta teki. Ei normaalia elämää kannata pelätä, niin hyvältä se tuntuu kaiken paskan jälkeen. Tietty paskafiiliksiä tulee mutta taidan nykyään olla sen verran vahvempi että pystyn sivuuttamaan ne - tai käsitellä pois alta jos on tarpeen. Shit happens, tästäkin narkkarihuorasta tuli aivan tavallinen itsevarma ja iloinen nuori nainen. Pidä muuten ihmeessä siitä urheilusta kiinni, ainakin itse saan treenaamisesta tosi paljon. Kaikki tsemi sulle vaikka ei tunnetakaan! Muista että tämä duuni varmasti palkitaan. Ja kyllä, se sattuu, mutta lupaan että se on sen arvoista. =)
VastaaPoistaOnhan mulla toi päihteetön mies vierellä, tosin siinä on se vika, ettei se voi ymmärtää miltä musta tuntuu. Vertaistuki olis varmaan mulle se paras mahdollinen apu.
PoistaTosi ihana kuulla, että oot ollu noin kauan kuivilla. Ehkä mäkin joskus pystyn samaan..
Mulla on just toi ongelma, että pelkään normaalia elämää. Oon niin tottunu siihen, että vaikeessa tilanteessa voi aina ottaa subuu avuks.
Yritän pitää treenaamisesta kiinni, sillon saa ajatukset muualle ja vieläpä hyvän olon ilman päihteitä :)
Kiitos viestistäsi, se oikeesti tsemppas ja sai ajattelemaan. Kaikkea hyvää sulle :) <3
Isäni pääsi aineista eroon liikunnan avulla. Kun halu vetää alkoi hiipiä, se lähti lenkille, hiihtämään tai vastaavaa. Juoksi niin kauan kuin jaksoi ja kokiessaan liikunnan jälkeisen hyvän olon tunteen huomasi, ettei teekään aineita enää mieli. (Varmaan arvaat, että se oli lopulta aika helvetin hyväkuntoinen!! :D)
VastaaPoistaToivottavasti onnistut lopettamisyrityksessäsi!
Mäkin kyllä käyn säännöllisesti treenamassa, tosin nyt kesällä oon laiskistunu ja käyn harvemmin. Pitäis vähän ryhdistäytyy ni pysyis vetohalut poissa.
PoistaKiitos tsempistä, enköhän mä onnistu ku mulla on näin hyvät tukijoukot! ;)
Mutta se sun kaverisi on edelleen hengissä? Ethän sinä sitten ole mitään kaveria menettänyt!
VastaaPoista- Kavereita oikeasti menettänyt
No hengissä toistaseks... Pelkään koko ajan, että millon mun korviin kantautuu tieto sen kuolemasta.
PoistaIhmisen ei tarvi välttämättä olla kuollu ollakseen menetetty. Mä oon menettäny tän ihmisen huumeille, enkä tiiä enää ees, että tunnenko koko ihmistä.
Kyl mä luin tän jo sillon kun julkasit, nyt vasta sain kommentoitua..
VastaaPoistaOta ihmeessä yhetyttä siihen tyyppiin jota kaipaat! Yleensä ihmiset antaa anteeks jos toinen todella katuu.
Mä aiemmin puhuin miehestäni joka koitti kans tosta veroittutuu. Osastolla pääs irti. Toki kärvistely jatkui vielä "hoito"jakson jälkeenkin, mut nyt se on jo ollu irti useemman kuukauden. Ei hän mitenkää täysin päihteetön ole, mutta eipähän oo vieroitusoireita kun ei ole riippuvainen.
Toivottavasti sä voit lopettaa. Riippuvuus on kuin naru kaulassa, vaikkei se tappais niin kiristää varmaa ihan tarpeeks.
Henkinen riippuvuus on sit kai vähä monimutkaisempi juttu?
Musta tuntuu, että tätä ihmistä ei kiinnosta tällä hetkellä ku päihteet ja sekoilu..
PoistaHieno juttu, että sun mies on paranemaan päin. Nää selviytymistarinat auttaa mua jaksamaa tätä helvettiä ja saa ajattelemaa, ettei aineista vierottautuminen oo täysin mahotonta.
Täällä on taas kova yritys päällä lopettamisen suhteen.. Ja kyllä, naru kiristää kaulassa ihan mielettömästi ja välillä jopa toivon, että se tappais..
Henkinen riippuvuus on sellanen helvetti ettei oo toista samanlaista. On ihmeellistä, että ihminen pystyy aineen himossa kusettamaan itteään edes tajuamatta sitä ite. Tiiän, että mun pitäis mennä juttelemaan jollekin, mut kynnys hakee ammattiapua on korkee.. Pitää katella ja mennä päivä kerrallaan.
Kiitos tsempistä! :) Ja täältä tsemppiä sun miehelles, kyllä sekin vielä varmasti pääsee kokonaa irti :)