Viha

Miltä tuntuu ku ei voi itse hallita omaa elämäänsä? Tai se ku päivä ei lähe käyntiin ilman huumeita? Ku joudut jatkuvasti valehtelee läheisilles? Se tuntuu kauheemmalta ku mikään muu.

Oon aina ollu äärimmäisen itsenäinen ihminen ja mun on todella vaikee sietää sitä, että oon riippuvainen jostain. Joskus on sellasia hetkiä, jolloin vaan itken ja mietin, että miks en voi olla yhtä päivää ilman jotain helvetin ainetta. Miks lopettamisen täytyy olla niin vaikeeta tällaselle ihmiselle, joka ei todellakaan oo mitään luovuttajatyyppiä? Miten joku aine voi niin vahva, että jos joudun olemaan ilman, niin sairastun ja voin oikeesti kuulla miten jokanen solu mun kehossa huutaa sitä?

Mä oon niin kyllästyny siihen, että tää aine loppujen lopuks hallitsee mua. Tekis mieli kieltää koko asia, mut sillon valehtelisin. Jos en pysty lähtemää ees ulko-ovesta ulos ilman subua, niin mun mielestä se en sillon ole minä joka määrää. Jopa mun mielialat on kytköksissä tähän kemikaaliin.

Vihaan subua, koska sen takia oo enää sama ihminen ku ennen. Oon niin hukassa ja tunnen miten tää aine syö mua sisältäpäin. Toisaalta en voi elää ilman sitä. Miten jotain voi samaan aikaan rakastaa ja vihata näin paljon?