Puoliks kuollut

Muutama kuukausi sitte asiat oli hyvin ja mulla oli elämässä lähes kaikki mitä vaan toivoin. Muutamassa kuukaudessa oon sotkenu asiani (ja itseni) ihan solmuun ja tuntuu, että mulla ei oo enää mitään. Ei mitään, minkä vuoks jaksais yrittää. Ja koska en jaksa yrittää mitään, en oo ees yrittäny pysyy selvänä. Enää mun päihteily ei oo rajottunu pelkästään yhteen aineeseen, vaan vedän kaiken mitä tulee eteen. Valvon päiväkausia enkä muista enää syödä ja mulla ei oo kiinnostusta pitää itestäni minkäänlaista huolta. Mikään ei tunnu miellyttävältä ja ahistun jo pelkästään siitä, että mun pitää jaksaa olla olemassa. Tällä hetkellä haluisin vaan unohtaa itteni ja kaiken muun. Haluisin hengähtää hetken, että mulla olis taas voimia jatkaa. Nimittäin jos tää paska jatkuu, mua itteäni ei kohta enää ole.

Mistä tää sit johtuu? Siitä, että mun elämässä on ollu paljon muutoksia viime aikoina? Vai siitä, että rakkaimmat on pettäny mun luottamuksen, enkä enää tiedä mikä on totta ja mikä paskaa? Vai onko mulla vaa yksinkertasesti tullu raja vastaan päihteilyn kanssa ja oon seonnu? Liian paljon kysymyksiä, enkä tiedä yhteenkään vastausta. Mun päässä pyörii miljoona ajatusta, mutta en saa puettua niitä sanoiks. Tavallaan haluisin puhua jollekin, mut mitä se auttais? Ainoastaan mä ite voin auttaa itteni pois täältä helvetistä. En vielä tiiä miten se käytännössä tapahtuu, mut ei ainakaan puhumalla. Sitä paitsi oon aina ollu huono puhumaan, ilmasen itteäni paljon paremmin kirjottamalla.

Oon joskus täälläkin kertonu, että en käytä huumeita paetakseni todellisuutta. Nyt oon tajunnu, että käytän niitä just siks. Haluan vaan juosta karkuun mun ongelmia, tekoja ja tunteita. En pysty olemaan selvänä, koska sillon joutuisin oikeesti kohtaamaan itteni, käymään läpi mun kipeetä menneisyyttä ja tuntemaankin jotain. Enkä haluu tuntee mitään, koska se sattuu aina. Enkä haluu muistaa mun menneidyydestä mitään, koska haluan vaa unohtaa tietyt asiat. Mut kauan ihminen voi juosta karkuun? Jossain vaiheessa ei jaksa enää juosta ja on pakko pysähtyy. Ja musta tuntuu, että nyt on tullu mun aika pysähtyä ja miettii mihin suuntaan pitäis lähtee. Elämässä on vaikee mennä eteenäpäin, jos ei tiiä oikeeta suuntaa.