En tietyistä syistä oo kirjottanu pitkään aikaan. Lyhyesti kerrottuna siis: Oon menettäny mulle hyvin tärkeen ihmisen lopullisesti ja oon taas opiaattikoukussa. Eli voitte kuvitella, että mulla ei oo ollu kauheesti voimia kirjotella.
Pystyin olemaan ilman subua jo pitkän aikaa, mut sitte ku menetin tän mulle tärkeen ihmisen, tuntu ettei millään oo mitään väliä enää. Samana päivänä soitin taas sen yhen puhelun. Tunnin päästä siitä olin onnellisesti subupäissäni ja olo tuntu vähän paremmalta. Yllättäen se ei jääny siihen yhteen kertaan, vaan helpotin sillä pahaa oloani monta viikkoo. En tiiä miten se taas lipsahti näin..
Ku olin melkein 3 kuukautta ollu tääl kämpäs itkemässä, tuntu että rupeen pääsemää pikkuhiljaa menetyksestä yli, vaikka se pyöriikin mielessä päivittäin. Sitte rupesin taas miettimää lopettamista ja nyt on ensimmäinen päivä ilman subua takana.
Miten mä joka kerta pystyn kusettamaa itteeni näin? Taas mun suusta tais kuuluu tää melko tuttu lause "ei enää ikinä".. Saa nähä pitääkö se lupaus tällä kertaa...
Minäkii menetin just mulle tärkeän ihmisen. Niin käy joskus, eikä sille voi mitään vaikka kuinka haluais. Voimia kuitenkin myös sulle!
VastaaPoistaPlus, en tiedä ketään ihmistä, kuka ei kusettaisi itseään. Minäkin lupailen monesti päivässä itselleni asioita, että nyt asiat muuttuu, vaikka todellisuudessa en tee mitään. Omalla kohdallani kyse ei ole päihteistä, mutta onko sillä loppujen lopuksi mitään merkitystä? Itseään voi pettää myös selvänä.
Kiitos ja voimia sinullekin! Valitettavasti suruun auttaa ainoiastaan aika :(
PoistaTodella lohduttava kommentti, "mukava" tietää, että en oo ainoa joka kusettaa itteään :)
Voimia ;(
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaPäihdeongelma on tunne-elämän ongelma, mikä sulle onkin varmaan tässä vaiheessa jo aika selvää. Vaikeinta ei ole se lopettaminen, vaan vaikeinta on olla aloittamatta uudestaan silloin kun on alamäki menossa; surettaa, masentaa, vituttaa. Monet myös "boostaavat" hyvää oloaan päihteillä, eli kun on oikein innoissaan ja hyvällä tuulella, tekee mieli mennä vetämään. Kielteiset tunteet ovat kuitenkin se vaikeampi puoli.
VastaaPoistaHelpomminhan tämä on sanottu kuin tehty, mutta koeta opetella hyväksymään kaikki tunteesi. Anna itsellesi lupa tuntea surua, kurjuutta, murhetta. Älä pakene, vaan tunne se kaikki.
Juhani Laakson kirjoittamassa "Mielen taito"-nimisessä kirjassa (suosittelen muuten lukemaan jos on aikaa) oli mielestäni ihan hauska vertauskuva tunteista: Tunteet ovat kuin vieraita, jotka tulevat kylään majataloosi. Toiset niistä ovat varsin miellyttäviä, ja toisia taas ei meinaisi sietää lainkaan. Siitä huolimatta, jokaista tulokasta on kohdeltava kunnioittavasti ja kuunneltava, mitä hänellä on sanottavanaan. Se on meidän työmme ihmisinä, kun oma kehomme on majatalona erilaisille tuntemuksille, joilta emme yksinkertaisesti voi välttyä.
Tsemppiä!
Terveisin "nyt 4kk ilman douppia" :) Välillä on vaikeaa ja silloin joskus käy mielessä vetäminen, mutta kaikki tunteet menee ohi kyllä kun niitä vaan kuuntelee eikä pakene.
Kiitos mielenkiintosesta kommentista!
VastaaPoistaEn oo ennen ees tajunnu, että pakenen mun tunteita, mutta nyt ku tarkemmin rupee ajattelee, niin sehän menee just niin. Mulle on tehty niin paljon paskaa ja oon joutunu pettymään niin monta kertaa elämäni aikana, etten enää osaa käsitellä negatiivisia tunteita vaan yritän peittää ne.
Kiitos tsemppauksesta ja onnea sulle, kun oot pystyny vierottautumaan :)