Mun elämä on tällä hetkellä niin sekavaa, etten tiiä mitä teen. Oon hukannu itteni ihan täysin, enkä enää tiiä mitä haluun.
Mun oli pakko palata takasin töihin, koska rahat loppu. En todellakaan oo vielä työkykynen, koska vasta toivun vierottautumisesta. Oon tosi masentunu, eikä mikään huvita, joten sanomattakin on selvää, että mun työpanos ei oo kummonen.
Lisäks mulla on ihme säätöä yhen miehen kanssa. Stressaa ihan helvetisti, musta tuntuu ettei kumpikaa oikein tiedä, mitä haluaa toisesta. Välitän siitä ehkä ihan oikeesti, mutta pelottaa että menetän senkin.
Mun on yksinkertasesti pakko vetää rauhottavia, että pystyn jotenki hoitaa työt ja pitää ajatukset kasassa. Tosin ei nekää enää auta tähän oloon.
Tässä nyt vaan odotellaan, että millon se raja tulee vastaa ja lopullinen hermoromahdus iskee.
Tää on välil niin hämmentävää ku kelaat ihan samoja ajatuksia kuin mä. Mulle sanottiin hienosti tosta "Tässä nyt vaan odotellaan, että millon se raja tulee vastaa ja lopullinen hermoromahdus iskee. " että jos sä venaat sitä ni se tulee erittäin paljon todennäkösemmin ku jos sitä ei venaa. Tien et sitä on vaikee olla ajattelematta niin, mut ittee ainakin helpotti tosi paljon ku yritti ees ajatella etten nyt romahda.
VastaaPoistaVoi koita jaksaa! On se ihme miten kiintyneeksi voi ihmiseen tulla ja minkälainen huoli voi olla ihan tuntemattomasta vain tälleen blogin kautta! Mut käyn joka päivä tarkistamassa että ootko kirjottanut jotain uutta ja että toivottavasti sulla menee hyvin ja oot kunnossa :)
VastaaPoistaTuli myös sellanen mieleen että toivon et pidät blogin todenmukaisena, ja että jos HUOM JOS!! tulee takapakkia niin ettei tule paineita että "nyt kaikki lukijat pitää mua luuserina..." koska kun sisko yritti parantua niin se sano aina että pahinta oli se kun taas kokeili jotain huumetta pitkän tauon jälkeen niin tuli niin kauhean huono omatunto että se saatto katkasta välit kaikkiin kavereihin ja perheeseen viikoks kun ei uskaltanu kohdata niiden syytöksiä vaikka kukaan ei oikeasti olisi syyttänyt! Toivon että puhun kaikkien lukijoiden puolesta kun sanon et kukaan täällä ei ikinä syyttäis sua mistään koska sun teksteistä tulee niin selvästi eteen sun rehellisyys ja halu parantua niin me ollaan täällä ainoastaan sun apuna ja turvana ja tukena!
Voimia sinulle. Jotenkin tuo teksti, ainakin osittain, on kuin olisin itse sitä kirjoittanut. Siis fiiliksiltään. Ei varmaan yhtään lohduta.. :(
VastaaPoista