Kuosit

Kuosaaminen sai siis luvan jatkuu tänää! Nukuin viime yönä paremmin ku ikinä. Aamulla mulla oli pitkästä aikaa normaali olo, eikä mua masentanu yhtää. Päätin sit lähtee vähä ostoksille ja mua ei edes ahistanu olla siel ihmisten keskel. Mulla oli oikeesti kivaa ja tuntu hyvältä välillä tehdä jotain muuta ku vaan maata himas. Oon jälleen kerran ylpee itestäni

Ku tulin kotii ni heitin bentsot naamaa ja kaivoin muutaman kaljan kaapista. Laitoin musiikit soimaa ja volat kaakkoo (naapurit tykkää) ja nyt tanssin ja siivoon tääl. Mulla on ihan maailman paras fiilis. Ihanaa ku saa jotain aikaseks :)

Mun tekee kyl vieläki ihan vitusti mieli vetää subuu, mut musta tuntuu, että pystyn elämää ilman sitä. Mihin mä muka sitä tarvisin? Tuntuu jotenki hassulta, että sellanen pieni nappi voi määrätä mun elämää ja tekemisiä. Mä en haluu enää ikinä olla riippuvainen.

hiljaa sohvalla nappeja napsin

Oon ihan helvetin sekasin. En oikeesti pysty olemaan selvänä, se ahdistaa niin paljon. Hyvä puoli täs on, että en oo koskenu opiaatteihin. Eikä oo kyl aikomustakaa.

Sain bentsoja ja nyt oon napsinu niitä tän illan kaljan kans. Pitkästä aikaa mul on hyvä olo. Pää on vaa vieläki ihan saatanan kipee, mutta muuten olo on ihanan sekava.

Mukavaa pitkästä aikaa touhuta jotain, sillee että se tuntuu joltain. Ajattelin, että kohta lähen tekee pienen kävelylenkin tonne rantaan. Siellä on hyvä miettii asioita ja rauhottuu.

Ajattelin ottaa noita bentsoja vaan sillon, ku ahdistaa niin paljon että pää hajoo. En haluu vaihtaa opiaattikoukkuu bentsokoukkuun.

Oon ollu nyt melkein kaks viikkoo ilman subuu ja oon oikeesti itkeny monta kertaa, koska oon niin epätoivosesti halunnu vetää vedot. Mut oon pysyny lujana, ja pysyn jatkossakin.

Sitkee ihminen sisäänpäin itkee

Vähä ankee meininki, koska mulla ei oo mitään tekemistä enää ku en narkkaa. Huumepäissä ihan mikä tahansa tekeminen tuntuu kivalta, mut sama ei päde selvinpäin. Viittiikö joku kertoo, että mitä helvettiä normaalit ihmiset oikee touhuu vapaa-ajalla, jos ne ei narkkaa!?

Jotenki sellanen olo, että jotain olennaista puuttuu. Ja niin puuttuuki, nimittäin kaikki subuun liittyvä. Rakastan esimerkiks sitä, ku saan väsätä itelleni käyttöannoksen. Se on sellanen rituaali, vähä niinku joka-aamunen kahvi & tupakka . Tosi vaikee jättää se tapa pois, tuntuu niin tyhjältä ilman sitä.

Subun himo on nyt kovempi ku pitkään aikaan, tekis vaan niin paljo mieli vetää vaan yhet vedot. Tosin tiiän, etten pystyis antaa itelleni anteeks jos tässä vaiheessa ratkeisin ja se ei todellakaan jäis siihen yhteen kertaan.

Yks entinen narkkari sano mulle, että sen tapauksessa aineen himo ei koskaan oo täysin hävinny, mutta sen kanssa on oppinu elämään. Toivon enemmän ku mitään muuta, että mun tapauksessa tää menee jossain vaiheessa ohi, mitä siitäki tulee, jos koko vitun loppuelämä on pelkkää mielihalujen kanssa taistelua?

Voiton puolella?

Kuudes päivä takana, huomisen ku vielä jaksais ni tulis viikko täytee. Nyt on pakko sanoo, että oon aika ylpee itestäni!

Voin sanoo käyneeni helvetissä kolmantena päivänä. Mulla ei ikinä oo ollu niin surkeeta oloo ja luulin oikeesti kuolevani. Tunnelmaa myös hieman latisti se, ettei mulla ollu mitään helpotusta kotona (siis bentsoja tai muita lääkkeitä, jotka ois vähä jeesannu) eli olo ei ollu mikään maailman paras.

Kuumetta mulla on vieläki 38-39 astetta, mut kivut on helpottanu ja muutenki olo on vähä parempi. Oon jopa pystyny käymää kaupassa ja kävelemässä pienii matkoja.

Pahinta tässä on se, etten oo saanu nukuttua kunnolla koko aikana. 2 tuntii katkonaista unta yössä on liian vähä, ja pelkästää tää väsymys saa kaiken tuntumaa välillä ihan toivottomalta. Oon koht jo ihan psykoottinen ja mua väsyttää ihan järjettömästi, mut uni ei vaan tuu.

Kaikesta huolimatta fiilis on nyt toiveikas ja tunnelin päässä näkyy valoa

Ensimmäinen huumeeton päivä

Olosta päätellen oon joutunu helvettiin. Miten ihmisellä voi olla näin paha olo?!

Oon siis vetäny viimisen annoksen eilen illalla klo 17.00. Tänä aamuna oli vielä ihan hyvä olo, mutta sit se alko. Ensin rupes palelemaa ihan helvetisti ja tuntu siltä, että tääl kämpässä on ainakin 20 astetta pakkasta. Sitte sain seurakseni sen aivan ihanan kivun mun kehon jokaseen osaan. Pää meinaa haljeta, selkää ja jalkoja särkee niin paljon, etten tiedä miten päin täs pitäis olla. Lisäks kuumemittari näyttää 38,5 astetta.

Jos tässä olis kysymys ainoastaa fyysisitä oireista, ni tää olis ihan ok. Ne kestäis helposti. Henkinen puoli on sitte asia erikseen. Masentaa ihan helvetisti koko ajan, eikä huvita tehdä mitään. Tuntuu, ettei mun elämällä oo mitään arvoa ja kaikki mun asiat on päin helvettiä. Ahdistaa, kaikki on mua vastaan eikä kukaan ymmärrä. Mun ajatukset on sekasin, enkä saa niitä millään kasaan. Mua pelottaa, että miten sopeudun enää normaaliin elämään, ku oon narkannu niin kauan.

Todella lohduttavaa ajatella, että pahin on vielä edessä..