Anteeks tästä melko pitkästä tauosta, mulla on ollu taas vähän vaikeeta. Mä en enää tiiä, että mitä mun pitäis itteni kanssa oikein tehä. Tää on ihan silkkaa vittuilua jostain ylemmältä taholta, ei näin käy kenellekään.
Niinku tännekin aikasemmin kirjotin, ni vähän subun lopettamisen jälkeen alotin mun vanhan liikuntaharrastuksen uudestaan. Olin elämäni kunnossa ja musta tuntu, että liikunta korvaa subun ihan täysin. Mielestäni parantuminen oli startannu jo ihan täysillä, enkä ees ajatellu huumeita, ku kävin treeneissä niin usein. Ajattelin tosissani, että ehkä tällä kertaa onnistun.
Harmi vaan, että mun kroppa olikin eri mieltä. Mun vanha, lapsena saatu vamma ärsyynty urheilusta ihan kunnolla ja mun oli pakko käydä lääkärissä. Kävin kaikissa mahollisissa tutkimuksissa ja lääkärin nähtyä tulokset se määräs mulle opiaatteja. Siinä vaiheessa kirosin hiljaa itekseni ja hetken ajattelin kieltäytyväni, mutta sitte tajusin, että en tuu kivun takia pärjäämää ilman niitä.
Oon nyt pari kertaa yrittäny olla ilman. Ennen se ei onnistunu siks, koska teki aina niin kovasti mieli vetää. Nyt se ei onnistu siks, että sattuu fyysisesti niin paljon.
Mua vituttaa niin suunnattomasti, mä olisin nyt ollu monta kuukautta kuivilla, jos en olis satuttanu itteeni. Vitutusta lisää tietysti se, että oon joutunu olemaa pois töistä vaikka kuinka kauan, ja työ on mulle yks tärkeimmistä asiosta elämässä. Nyt vaan istun kotona koko ajan ja yritän arvailla, että millon toi vamma alkaa muuttuu parempaa päin. Jos edes alkaa.
